KATTAUSIDEAA

 

Pöydän kattaminen on erilaisissa istujaisissa kivaa ja somistelu onkin mielipuuhaani. Toki tärkeintä on ne ihmiset pöydän ympärillä. Tunnelma, viihtyvyys ja muistot syntyy elävistä asioista. 

Mutta näin somessa tällaisen kangasliina tekniikan ja olihan sitä kokeiltava. 




Liina asetetaan keskelle lautasta aukinaisena ja keskelle liinaa laitetaan haarukka ja sitten aletaan pyörittämään sitä kierroksille. Helppoa, nopeata ja yksinkertaista.




Haarukka poistetaan tietenkin lopuksi..




Toinen kiva tapa kattaa pöytää, on tehdä ruusuja paperisista serveteistä. Tämäkin on nopea ja helppo. Näitä olen tehnyt ennenkin, joskus ihan aamupalalle esim merkkipäivinä. Tähän löytyy video ohjeet somesta nimellä servetti ruusu ohje.




Tähänkin voi käyttää isoja tai pieniä servettejä ja väriä sesongin tai tilaisuuden mukaan. Näissä on 8 kpl pieniä servettejä taiteltu normaalin juomalasin reunoille. Kivasti saa näistä lisä kauneutta pöytään.



Yksi toinen tapa mitä käytän serveteille usein on rusetti. 




Rusetin voi pujottaa esimerkiksi lautasliina renkaaseen.



Liina taitellaan muutamalla taitoksella ja se taipuu rusetiksi helposti. Googlaamalla löytyy simppeli ohje tähänkin.



Rusetin voi laittaa myös kahvikupin korvaan..




Ja teekupin korvaan tietenkin myös.




Löytyyhän niitä monia muitakin tapoja, mutta nämä ovat nopeita ja helppoja. Pienellä vaivalla saa helposti tehtyä nämä ainakin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

PÄÄSIÄISEN MUNIA

  Pääsiäiseen kuuluu ehdottomasti kanojen munia ja niitä suklaisia tietenkin myös. Minä niin tykkään kananmunista ja niitä meillä nautitaank...