PUUPALLOTÄHDET


 Jatkoinkin nyt palloilua vielä, kun niitä on tullut ostettua. Tässä on helppo ja kiva ohje puupalloista. Joskus olen ennenkin pieniä tähtiä tehnyt, nyt halusin myös vähän isomman tähden. Kokoa voi vaihdella pallojen koon mukaan. 




Löytyy googlaamalla selvä ohje. Olin jo unohtanut miten tämä tehtiin, mutta äkkiä se muistui mieleen. Tulostin ohjeen kuitenkin, varmuuden vuoksi.



Ensin tehdään ympyrä 12 pallosta. Tarvitaan neula ja lankaa, minä käytin juuttinarua. Toiseenkin kerrokseen tarvitaan 12 palloa (2 x 6 ) ja viimeinen kerros 6 palloa. Eli tähän menee 30 palloa.



Näissä pusseissa on juuri sopiva määrä palloja yhteen tähteen ja vähän yli pari euroa yleensä maksavat.



Näille olisi montakin paikka mihin ripustella. On kyllä kivan näköinen ja minä niin tykkään puu/juuttinaru yhdistelmästä.




Kokeilin myös rusetilla, vähän jouluista lookkia.



Pannu aluseksi ei minun tekele sopinut. Liian heppoinen ja epätasainen. Ehkä jos kiristäisi narun kunnolla tiukkaan ja liimaisi pallot yhteen voisi tulla tukevampi. 













Nämä ovat vaan aika kivoja. Tai minä ainakin tykkään. Minä nyt tykkään roikottaa vaikka mitä ja mihin vaan saa kiinni jotain😄



Juuttitupsut ja nuo puupallot yhteen sopii..😍




Mutta nyt tämä roikottaja toivottaa teille oikein ihanaa joulukuuta!🧡


PEHMO PUU

 

Tein ihanan pehmoisen joulupuun helposti virkkaamalla pelkkää pötköä. Siitä tuli hauskan pörröinen, kuin hento lumisade olisi juuri sen peittänyt.




Yhdistin valkoista pörrölankaa ja paksumpaa luonnonvalkoista yhteen virkkaamalla ainakin yli metrin verran ketjusilmukoita yhteen pötköön. 



Päätin koristella kuusta hyvin vähän ja neutraalisti. Vähän helmiä ja pieni tähti latvaan.


Kuumaliimasin siis virkatun ketjun styroksisen kuusen ympärille ja painoin tähden päähän ja liimasin vielä muutamia helmiä.




Aika suloinen luomus tuli ja vähällä vaivalla se valmistui. Sitä voi toki vähän "harjata" tuuheammaksi jos haluaa.




Olisi vielä kiva tehdä pari erikokoista puuta sille seuraksi. Pörrölankaa jäi paljon ja joku muu lanka voisi sopia myös lisäksi. Helmiäkin minulla olisi erivärisiä, jos haluaisi vähän jouluisempaa ilmettä. Pitääpä tuumia rauhassa.




Tänään tekee mieli jotenkin herkutella. Ja minulle luvattiin tehdä jotain herkkua. Sain valita yhden ainesosan mitä tulee herkkuun, siis vain yhden!?! Se oli aika vaikeaa..




Tätä joko rakastaa tai ei. I love, love very much. Odotan innolla mitä minulle valmistetaan😋 Mutta jämät tästä voi käyttää kastikkeisiin eli herkkukastikettakin tiedossa vielä. Jos siis jää mitään😄




PS. Tänä jouluna meidän pieni lahjoitus kohdistui Lääkärit yli rajojen ry- hyväntekeväisyyteen. Jostain syystä tilinumero ja nimi ei vastannut toisiaan, pankki herjasi sitä ettei summa mene välttämättä oikeaan kohteeseen. Mutta sieltä heidän kotisivuilta löytyi ihan sama tilinumero. Onko teille käynyt samoin? Ja oletteko tehneet tilisiirron kuitenkin?

Mutta nyt oikein mukavaa viikonloppua kaikille harmaasta, sateisesta säästä huolimatta !🩶


SUKAT JA WRAPIT

 

Ihana viikonloppu takana. Rentoutumista ja nautiskelua ilman suunniteltuja menoja. Sain neulottua jo toiset jouluiset sukat valmiiksi ja tulipa niistä kivan raikkaat, vaikkakin ihan simppelit sellaiset perussukat.




Lankana 7 -Veikka. Varsi on neulottu (joustinneuleena 2 oikein ja 2 nurin) , kantapää (vahvistetulla neuleella) ja kärki harmaalla langalla ja muuten sukka on neulottu 4 rivin raitaa vuorotellen punaisella ja valkoisella.




Pukin konttiin tai ehkä jo pikkujouluksi paketoin nämä. Mutta näistä punaisista neulomuksista se joulu fiilistely on alkanut taas. 



Tehtiin eilen illalla (mainoksen uhrina) pieniä wrappeja. Crispitettiin broilerin fileitä (palasina) uunissa ja täytettiin salaatin kanssa erilaisilla kastikkeilla.




Näistä tuli kyllä ihanan pehmeitä sisältä ja rapeita kuorelta. Voisin syödä näitä vaikka joka viikonloppu!

 Olen leivittänyt lapsille/pienille vieraille joskus näitä vaikka millä aineksilla, esimerkiksi murskatuilla Tuc kekseillä, hapankorpuilla, corn flakesilla ym



Mmmmm...nämä olivat siis tosi hyviä. Mutta ihan mikrossa vaan vähän lämmitettiin noita pikkuisia tortilloja. Ei sentään ihan jokaista mainoksen kohtaa noudateta ja osteta turhuuksia.




Ensi viikonloppuna on alettava kaivamaan joulukoristeita esiin. Pääsee sisustamaan joulukotia seuraavaksi kuukaudeksi. Ihanaa aikaa siis tiedossa ja tulossa!

Kivaa viikkoa teille!💜 Viimeinen marraskuun viikko alkakoon!😊

PUUPALLOILUA

 

Näin jossain netissä tän tapaisia "kupla" kehitelmiä ja muistin että mulla on sellaisia kynttilänpidikkeitä olemassa. Ja päätin sitten kokeilla jos ne kävisi tämän sisään. Ja kävihän ne!



Eli aloin liimaamaan puupalloja ja keskelle laitoin tuollaisen  kynttilän pidikkeen. Noita kynttilän pidikkeitä voi ostaa erikseen siis.




Liimasin 3 kerroksisen tästä, korkeutta voi toki nostaa mielen mukaan. Palloja voi myös maalata ja koristella.  



Mutta keskelle neliötä ei tule muuta kuin tuo pideke ja sitä ei saa sieltä enää pois liimauksien jälkeen. Jos sen siis laittaa sinne ennenkuin kasaa seinät kiinni.



Nätti se olisi ihan näinkin vaan.



Mutta liimasin vielä noita pikkuruisia palloja lisäksi jokaiseen koloon.




Ja idea oli näissä, että noihin pallojen reikiin voi laittaa jotain kukkia tai heiniä ym.



Mun versioissa tuli siis kynttilä keskelle ja kuivakukkia laitoin nyt. Mutta kesällähän tähän löytyy vaikka mitä.




Led kynttiä on ehkä kivempi tässä, jos haluaa pitää tän puhtaana tuolta sisältä ja ei halua poltella noita koristekukkia.




Minusta siitä tuli tosi nätti! Kynttilän kanssa😍




Kyhäsin tämän viikonloppuna ja meillä "aurinkoa" oli sisällä värin puolesta ja sitä C-vitamiinia! Mutta nyt kun on vähän valkoista ulkona ja pakkasta voisi vähän sitä punaistakin alkaa kaivamaan esiin. Pikku hiljaa ainakin.

Aletaan nauttia talvisemmasta tunnelmasta! 🤍



KIITOLLINEN KAKKU

 

Isänpäivä meni jo mutta sain nyt vasta kuvat koneelle kakusta. Kaupasta saa varmasti hienoja ja kauniita kakkuja, mutta en jotenkin kehtaa niitä ostella. Jos en osaisi yhtään leipoa itse, niin se olisi paras vaihtoehto toki silloin. 

Mutta nyt jotenkin jo tähän ikään mennessä pitkään kakkuja kokoilleena se ei vaan käy. Ja koska näen isänpäivän tärkeänä niin haluan tehdä sen itse, rakkaudella. Ja kiitollisena.



Mutta aina voi vähän oikaista ja niin minä tein ihanan suklaatäytteen kaupan valmiista moussesta. Tämän vuoden kakuksi valikoitui suklaa kakku siis. Kakkua kostutin granaattiomenamehulla.




Elikkä tähän valmiiseen jauheeseen lisättiin 2,5 dl maitoa ja vatkattiin yhteensä 5 min. Ja voila, ihanan pehmeä mousse oli valmis. Tämä oli kivan jämäkkä pursotella ja sitä riitti kakun väliinkin oikein hyvin.




Levitin kakun väliin moussea ja sen jälkeen pidin sitä hetken kylmässä ennen pursotusta kakun päälle. Ja hyvin onnistui koristelu. Ja vaikka se ei näytä niin kauniilta, niin minä olen siis vain kotileipuri, en ammattilainen😊




Ja koristeluun laitoin ananaskirsikoita ja punaherukoita, niitä kun sattui kaupassa olemaan siinä vähän niinkuin tyrkyllä. Silmät sai siis osumaa niistä siellä😊




Minun miehet tai minun elämässä olevat miehet tykkäävät suklaasta ja pähkinöistä, niinpä niitä sitten kakun päälle myös. Päälle raastoin vähän valkosuklaata.




Olen tehnyt monesti suklaakakkuja vispikermasta ja kaakojauheesta, mutta tämäkin oli hyvä vaihtoehto.




Keittiön tasolle on pesiytynyt kiva pieni soitin, johon voi yhdistää puhelimesta soittolistaa tai kuunnella vaan radioita. Että mikäs tässä on jatkossa leivoskella ja lauleskella. Ja kohta voi kuunnella niitä joululaulujakin.

Oikein mukavaa viikonloppua teille taas!🤍


UNIKOT MASSASTA

 

Perjantai iltana iski askartelu into. Onneksi oli valmis massa paketti kaupasta ostettuna. Massasta tein aluksi pari sydäntä lahjanaruun kiinnitettäväksi ja sitten aloin matkimaan Marimekon unikko tuikku alustaa.




Kaulin massasta paksun palan ja servetistä leikkasin muotin. Veitsellä muotoilin unikon ja kaiversin siihen sopivan kolon tuikulle. Ohuemman alustan tein samalla mallilla.

Tämä on siitäkin kivaa puuhaa, että vaikka sössisi alkuun, taikinan voi aina kaulita tai muotoilla uudestaan 😀



Olen kuivattanut niitä nyt pari päivää ja testannut palavaa tuikkua, jotta se palaa tasaisesti.




Ohuempaa unikkoa käyristin vähän kaarevaksi. Kuivuminen kestää vaan vielä. Olen kääntänyt niitä myös välillä.



Tätähän voi vedellä työstää myös sileäksi, silloin vielä kun massa on kosteaa. Yleensä kastan sormen veteen ja sivelen massaa, jos siinä jotain ryppyjä on. Toisaalta pieni rouheus ei haittaa, onhan tämä omaa käsityötä.




Kun massa on kuivunut, sitä voi myös hioa hiekkapaperilla. Pinnasta tulee ihanan sileä sen jälkeen. Ja reunat on hyvä viimeistellä paperilla myös.



Nämä pitää vielä maalata tai jos haluaa. Väri on valkoinen kuivana, sellainen vähän harmahtava luonnostaan.



Tuohon littanaan unikkoon voisi laittaa vaikka koruja tms. Mietin sen maalaamista joksikin hennon pinkiksi tai mustaksi. Mutta paksukaisen maalaan valkoiseksi, kunhan se on ihan kunnolla kuivunut. Ja pinkin/mustan voisi sitten vielä lakata kiiltäväksi.



Nyt siis kuivatellaan vielä maltillisesti. Massaa jäi vielä, joten pitää keksiä siitä lisää jotain kivaa.

Ja taas oikein kivaa viikkoa teille!🧡


DIY RUSETTITYYNY

  Rusettityyny on ollu nyt suosittu somessa ja yksi suosikki tämän joulun villityksistä. Päätin sitten minäkin tehdä itse sellaisen.  Oikeas...